Matti Piiroinen

language: FI | EN

Tuotan musiikkia sen lisäksi, että olen ollut suuri musiikin ystävä jo monia vuosia. Jo 1990-luvun loppupuolella kasvanut kiinnostukseni elektroniseen musiikkiin on johtanut oman musiikillisen projektin luotsaamiseen. Innostukseni erityisesti ambient-tyyliseen musiikkiin on luonut Mooma-projektin. Vuoden 2006 keväällä Mooma julkaisi ensimmäisen albuminsa, "Herd Forming". Albumi on täynnä rauhallista ja melodista ambient-musiikkia ja sen voi imuroida MP3-muodossa kokonaan ilmaiseksi Mooman sivuilta.

Mooma

Historia

Mooma syntyi vuoden 2006 alussa jatkona jo 1990-luvun loppupuolella alkaneelle kiinnostukselleni tietokonemusiikkia kohtaan. Vielä 2000-luvun vaihteen jälkeen käytin trackereita, kuten Impulse Tracker, konemusiikin luomiseen sampleilla. Elektronisen musiikin kiehtovuus ja Yleisradion viikoittaisen Jukka Mikkolan juontaman "Avaruusromua"-ohjelman mieltä avartavat katsaukset avaruudellisiin ja kokeellisiin musiikkityyleihin ohjasivat musiikillisen mielenkiintoni ambient-tyyliin.

Pyrin tekemään musiikistani yhä enemmän omaa hylkäämällä satunnaisista lähteistä haetut samplet ja loin ääneni itse pääosin Orangator-syntetisaattorilla. Tämä eräänlainen musiikillisen nahan luominen ei ollut tarpeeksi, koska ilmaisuni työkaluna trackerit alkoivat olla rajoite, vaikka sain jo tuolloin luotua ensimmäisen kokoelman musiikkiani. Trackerit eivät tarjonneet minulle tarpeeksi joustavaa ympäristöä yhä enemmän virtaavaksi ja soljuvaksi muuttuvan, ambientia lähestyvän musiikkini luomiseen. Pienten kokeilujen ja taukojen jälkeen musiikillinen innostukseni sai minut aloittamaan jälleen musiikin työstämisen Cubase-ohjelman avulla vuoden 2005 keväällä. Jo tuolloin olin saanut lisää innoitusta ambient-musiikkia kohtaan nettiradioista kuten SomaFM:n Drone Zone ja Bluemars. Halusin luoda oman ääneni tuosta samasta kauniista ja rauhallisesta musiikin suonesta, joten alkoi Mooman tarina.

Julkaisut

Vuoden 2006 keväällä julkaisin albumin, "Herd forming", joka otettiin hyvin vastaan monissa musiikkiyhteisöissä, kuten suomalaisessa Mikserissä mutta myös ulkomaisilla ambient-musiikin keskustelupalstoilla. Musiikki päätyi myös radioon YLE:n Avaruusromua-lähetykseen ja yhdysvaltalaisille nettiradiokanaville SomaFM ja Stillstream. "Herd Forming" on puhdasta ambientia, joka leijuu melodisissa ja rauhallisissa tunnelmissa.

"Herd Forming" -albumin kansikuva:
[Herd Forming -kansikuva]
suurenna

Albumin innoittajina olivat musiikilliset mestarit kuten Steve Roach, Brian Eno ja Global Communication. Kuten inspiraation lähteeni, Drone Zone -radiokanavan musiikki, "Herd Forming" on ambientia ilman lyömäsoittimia - rauhallisesti virtaavaa ääntä kuin taustamusiikkia nukkumiselle.

Mooman seikkailu ambientin maailmaan on jatkunut yhteistyössä Ambient Collectiven kanssa julkaistuilla teoksilla "Whispers in the Night" ja "Infinite Space". Mooman lisäksi julkaisuilla esiintyy muita ambient-säveltäjiä maailmalta. Ambient Collectiven albumit ovat ilmaiseksi imuroitavissa The Internet Archivesta. Tulevaisuudessa on luvassa uutta musiikkia Moomalta ja mahdollisuuksien mukaan live-esiintymisiä ja yhteistyöprojekteja muiden artistien tai elokuvien ja pelien äänisuunnittelussa sekä sävellystyössä. Tavoitteenani on myös löytää sopiva levy-yhtiö julkaisuille.

"Herd Forming" on imuroitavissa kokonaan ilmaiseksi Mooman web-sivuilta osoitteesta http://www.mooma.info.

Ambient

Ambient on elektronisen musiikin alalaji, joka keskittyy enemmän äänimaiseman luomiseen kuin selvään kappalerakenteeseen ja melodiaan. Ambient on tilavaa, lähes taustaan sulautuvaa. Usein havaittavat muutokset tapahtuvat pitkällä ajanjaksolla ja kappaleet ovat harvemmin rytmikeskeisiä.

Yllä oleva kuvaus on ambient-tyylilajin olemuksesta kirjoittamani tiivistys, joka on käytössä myös Mikseri.netissä. Ambientin olemus ei tee sen kirjallisesta kuvailemisesta helppoa. Kuvailemisessa voi joutua syvällisiin analyyseihin ei ainoastaan ambientin mutta myös itse musiikin olemuksesta. Ehkä parhaiten ambientia kuvailee sen oppi-isänä tunnettu Brian Eno, joka sanoi: "Ambient Music must be able to accomodate many levels of listening attention without enforcing one in particular; it must be as ignorable as it is interesting." Eli ambientin täytyy mahdollistaa eriasteisia kuuntelun tarkkaavaisuustasoja pakottamatta yhtäkään niistä; sen on oltava niin huomaamatonta kuin se on kiinnostavaakin.

Artikkeli ambientista Wikipediassa: http://en.wikipedia.org/wiki/Ambient_music

Profiilisivuni Mikseri.netissä: Mikseri.net: flaa

Musiikkimakuni

[Taulukkokuva eniten soittamistani artisteista last.fm:n tietojen mukaan]