Selasin paikallislehteä lähinnä etsiäkseni artikkelia vuosittaisen valokuvauskilpailun tuloksista. En tiennyt milloin tulokset julkaistaisiin, ilmeisesti ei kyseisessä numerossakaan. Käänsin paikallislehden sivua ja tarkkaavaisuuteni kohdustui heti valtavaan aukeamalle aseteltuun valokuvaan. Valokuvaukseen perehtyneenä ajattelin välittömästi, että lehden toimittajat olivat tehneet melkoisen kompromissin, elleivät jopa virheen, julkaistessaan noin huomattavan huonon kuvan vieläpä noin valtavan isona. Kuvan aiheen perusteella ajattelin artikkelin käsittelevän jotain kalastukseen liittyvää. Siirsin katseeni artikkelin tekstiin. Artikkelin otsikon nähdessäni minun täytyi riuhtaista lehti käteeni ja katsoa tarkemmin. Näin oikein, kyseessä oli lehden järjestämän vuosittaisen valokuvauskilpailun voittajakuva.
Siis mitä helvettiä? Oikeasti.
Totta, kaikilla on omakohtainen, subjektiivinen näkemyksensä valokuvauksesta ja siitä, mikä on hyvä kuva. Kilpailun tuomaristo vaikuttaa kuitenkin ottaneen asian kirjaimellisesti. Valokuvauskilpailun tuloksissa ei ollut nähtävissä lähes murustakaan uskottavaa, objektiivisuuteen viittaavaa valokuvakritiikkiä. Voittajankuvan valinnan perusteet olivat yksinkertaisesti ristiriidassa arvostelukriteerien kanssa.
Kuvassa oli toteutettu tarkasti kolmanneksien sääntö (engl. the rule of thirds), kuva oli myös suorassa. Kuvan aihe oli kohtalainen. Luit juuri kuvan ainoat ansiot ja niiden perusteella voi saada korkeintaan keskinkertaisen kuvan. Kuvan tekninen laatu oli törkeän huono. Keskinkertainen kuva yhdistettynä törkeän huonoon tekniseen laatuun voi olla korkeintaan huono kuva. Kuva voitti silti valokuvauskilpailun.
Millä perusteella? Ilmeisesti kuvan aiheessa oli sitä jotain. Väärin. Kuvan aihe oli keskinkertainen, sellainen jonka melkeinpä jokainen mattimeikäläinen voisi räpsäisstä vasemmalla kädellä joka kesä, joten en näe perustelua uskottavana.
Toisena perusteena oli kuvan värisävyt. Väärin. Rumalla tavalla harmahtava sössö, jota syntyy vain huonolla kuvauslaitteistolla, tai huonoilla kuvausolosuhteilla, ei ole kaunis värisävy. Se on kaunis värisävy korkeintaan erikoistapauksissa. Kyseessä ei ollut erikoistapaus. Kyseinen värisävy on lähinnä synonyymi sanalle epäonnistunut. Voisin mennä ulos ja ottaa lonkalta sata kuvaa samasta rumasta sössöisestä väristä, enkä koskaan kuvittelisi sitä millään tasolla saavutukseksi tai julkaisun arvoiseksi ominaisuudeksi.
Yllättävää, että toiselle sijalle ylsi ihan hyvä kuva. Perusteena oli kaunis sininen sävykirjo. Totta kaunis se oli, tosin väite ei ollut millään tavoin uskottava voittajakuvan värisävyjen arvioinnin perusteella. Vielä kunniamainintojen joukosta löytyi yksi yhtä kauhistuttavan huono kuva, kuin voittaja, lähes yhtä epäuskottavilla perusteilla. Kilpailun tuloksissa on nähtävissä huomattavan amatöörimäisiä arvosteluvirheitä. Tuomariston jäsenten taiteeseen liittyvät ammatit osoittavat kuitenkin selkeästi, että amatöörimäisiä virheitä ei olisi pitänyt tapahtua. Amatöörimäisiä virheitä en odottanut, koska kyseessä vaikutti olevan jokseenkin vakavasti järjestetty vuosikilpailu. No, ehkä erehdyin. Lienee siten turha kritisoida.
Kilpailun tuomaroinnissa esiintyvän kaltaisia outouksia on havaittavissa yleisesti valokuvauskilpailuissa, kaikeksi onneksi hyvin lievässä muodossa - tämä kilpailu alitti riman selkeästi. Kilpailuissa on yleistä esimerkiksi se, että tuloksia selatessa täytyy muistuttaa itselleen kilpailun teema. Useissa voittajakuvissa kilpailun teema voi olla joko täysin poissaoleva tai sitä täytyy vaivalla etsiä kuvasta. Tällöin kilpailun sitominen tiettyyn teemaan muuttuu hyvin epäuskottavaksi. Onpa ollut myös kilpailuja, joissa osallistujien määrä on rajoitettu lukumääräisesti. Kilpailuun osallistuminen voi siis estyä pelkästään sen vuoksi, että esimerkiksi luku 26 on suurempi kuin 25. On vaikea nähdä tätä muuna, kuin kilpailujärjestäjien kyvyttömyytenä luoda järkeviä kilpailusääntöjä. Osallistujamäärää voi rajoittaa mielekkäämmin esimerkiksi sitomalla kilpailu tiettyyn alueeseen, yhteisöön tai aiheeseen.
Kyllä, olen katkera siitä, etten voittanut. Mutta vain siksi, että kenenkään ei soisi häviävän noin huonolle kuvalle noilla perusteilla. Kilpailutoiminnan ala-arvoisuus on saattanut minut monesti harkitsemaan toimimista kilpailujärjestäjänä. Jos sitä ei kerta osata niin kai se täytyy näyttää mallia. Tosin, jos minä olen se, jonka täytyy alkaa mallia näyttämään niin kyllä on jo asiat huonosti!
Lisäys, 25.9.2009:
Vuosittainen valokuvauskilpailu järjestettiin jälleen. Viimekertaisista huonoista kokemuksista huolimatta osallistuin tämänvuotiseen kilpailuun. Aiemmasta poiketen tämänkertainen valokuvani sai maininnan kilpailussa. Kuvani ei kuitenkaan päässyt voittajaehdokkaiden joukkoon, josta valittiin voittaja lukijaäänestyksellä. Ehkä absurdein piirre kilpailussa oli se, että en edes äänestyksen päätyttyä ja voittajien julkistuksen jälkeen tiedä, miten voittajaa olisi voinut äänestää. Äänestys julistettiin mutta äänestystapaa ei kerrottu. Jäin hieman hämmentyneenä odottavalle kannalle ja asia unohtui hiljalleen mielestäni. Olisin mielelläni kehoittanut ystäviäni ja tuttujani äänestämään kuvaani voittajaksi - jos vain olisin tiennyt miten. Kavereiden äänten kalastelua tuskin voi tässä tapauksessa, kuten monessa muussakaan, tulkita häpeälliseksi toimintatavaksi. Kyseinen toiminta vaikuttaa olevan yleinen kilpailutilanteissa - ja yhtä merkityksellinen itse kuvan laadun ohella. Kaikesta huolimatta useita ääniä oli käytetty. Arvelen sen tapahtuneen postitse toimituksen katuosoitteeseen. Siinäpä vanhollinen tapa äänestää näin sähköisen yhteydenpidon aikakaudella.
Ainakin osasin asennoitua oikein tällä kertaa - odotin pahinta ja tulos oli odotuksen mukainen. Paska reissu mutta tulipahan tehtyä.
