Matti Piiroinen

Vauhtikisat

Jokamiesluokan kilpa-ajot, Mäntyvaaran vauhtikisat, ajettiin Rovaniemellä 13.9.2008. Valokuvaajana pyrin olemaan aina siellä, missä tapahtuu. Ja autourheilussahan tapahtuu, joten ei muuta kuin munamankeli alle ja kohti Mäntyvaaraa. Vietin koko päivän ahkerasti kuvatessa tapahtumaa, se oli antoisaa. Kuvasin vinhaan tahtiin. Kameran akku tyhjeni myös sen jälkeen, kun lainasin latausvirtaa kisajärjestäjiltä. Ensisijaisena tavoitteenani oli saada hyviä pannausotoksia. Pannausotoksissa kuva otetaan kameran seuratessa liikkuvaa kohdetta, jolloin kohde näkyy tarkkana vauhdin sumentamaa taustaa vasten. Pannaaminen osoittautui erittäin vaikeaksi. Vaikka valotusaika olisi vain 1/125 s, kuvista onnistuu täydellisesti vain harva.

Kisan jälkeen kertyneiden n. 300 kuvan perkaaminen oli suorastaan työlästä, en ole ikinä ottanut yksittäisestä aiheesta niin monta kuvaa kerralla. Sain parsittua kuvista kokoon pienen näyttelyn vasta nyt. Kuvien valitsemisessa olisi ollut useita eri lähestymistapoja. Olisin voinut valita esimerkiksi kisojen tapahtumakirjoa kiteyttäviä kuvia tai teknisesti onnistuneimpia vauhtiotoksia. Valitsin tällä kertaa, hieman puun takaa, ihmistunteita kuvaavan lähestymistavan, koska mukaan mahtui myös tuo tavoittelemani pannausotos. Näyttely, “Vauhtikisat”, on pieni tutkielma vauhdin ja kilpailun tunnetiloista viiden kuvan kollaasina, eli pentaptyykkinä.

Vauhtikisat
Vauhtikisat Flickr:ssä: http://www.flickr.com/photos/flaaa/sets/72157607402135358/
Vauhtikisat Aukeassa: http://aukea.net/nayta.php?nayttely=14396
Vauhtikisat Harhakuvassa: http://www.harhakuva.org/view/113793

Tags: , ,

3 Responses to “Vauhtikisat”

  1. Joni Says:

    Terve,

    Niinjoo, sinähän olet tuo vauhtikisakuvaaja, jolla oli näyttely asiasta hieno näyttely Aukeassa.

    Vastatakseni sun kommenttiin, jonka jätit blogiini, kennon puhdistaminen maksaa Rajalassa muistaakseni nelisenkymppiä. Oma EOS 350D:n kenno oli jo niin likainen, että pienimmällä aukolla sinistä ja pilvetöntä taivasta kuvatessa sai kloonata pois varmaan parikymmentä tahraa.

    Pistän blogisi oman blogini linkkilistalle.

  2. DARREN Says:


    MedicamentSpot.com. Canadian Health&Care.No prescription online pharmacy.Special Internet Prices.Best quality drugs. High quality drugs. Buy drugs online

    Buy:Zocor.SleepWell.Lipitor.Female Cialis.Advair.Benicar.Ventolin.Lasix.Amoxicillin.Wellbutrin SR.Aricept.Seroquel.Female Pink Viagra.Nymphomax.Buspar.Cozaar.Prozac.Zetia.Lipothin.Acomplia….

  3. Custom Says:

    Custom http://mblue8pbmt.ALLSTOCKSPORT.INFO/tag/Custom+Light+pool/ : pool…

    Custom…

Leave a Reply